Täällä sitä ollaan taas Suomen kamaralla. Tai tultiin me takaisin jo 2 viikkoa sitten. Enhän tännekään ollut ehtinyt kirjoitella kahteen ja puoleen kuukauteen. Moni asia on siis kerrottavana. Heidi siis saapui Meksikoon päivää ennen syntymäpäivääni ja viikko sen jälkeen lähdettiin pidemmälle reissulle etelä-Meksikoon, Guatemalaan ja Belizeen. Juhannusta ennen saavuttiin tänne Ouluun ja nyt on laitettu asuntoa asuttavaan kuntoon. Kerron kaikesta loppureissusta kohtapuolin tänne ja kirjoittamista kyllä riittää.

Morjesta taas kaikille pitkästä aikaa.

Kirjoittelin tämän jo viikko sitten mutta unohdin kirjoittaa lopun :D pistetäänpä tähän väliin.

Nyt en pitänyt ihan niin pitkää paussia kirjoittelussa kuin viime kerralla. Pari viikkoa on kulunut taas ja ois hirveesti kerrottavaa taas. Tähän väliin on mahtunut taas kaksi mahtavaa reissua ja ensimmäinen löhöilyviikonloppu moneen moneen viikkoon. Tällä hetkellä on enää 19 päivää kun Heidi tulee tänne ja sitä odotan tällä hetkellä enemmän Meksikolainen poliisi lahjusrahoja. Koulussa on projekteja projektien perään ja töitä saa kyllä tehdä ihan yön pikkutunneille asti välillä ja herätä parin tunnin yöunien jälkeen tekemään lisää. Onneksi 15. päivä toukokuuta on viimeinen loppukoe ja seuraavana päivänä lähtee lennot kohti Acapulcoa jossa ehkä viivytään päivä tai pari ja sitten kohti Puerto Escondidoa etelämpään. Sieltä sitten monien mutkien kautta Guatemalaan ja Belizeen, mahdollisesti myös Hondurasiin (jos aikatauluihin näyttää sopivan). Uskokaa tai älkää niin kuukausi on IHAN LIIAN LYHYT aika kiertää Meksikoa. Puoli vuotta täyttä reissua riittäisi siihen että näkisi kaiken mitä tarvitsee. Tällä maalla kun on niin paljon erilaisia kasvoja näytettävänä. Mutta tulossa reissulla on ainakin rentoutumista, rantaa, riippumattoa, surffausta, bileitä, maya-intiaaneja, viidakkoa, tulivuoria, villi-eläimiä, raunioita, koralliriuttoja, sukeltamista, metropoleja, museoita yms… Tämmöistä sitten murun kanssa. Juhannusta olisi kiva mennä viettämään mökille joten ei varmaankaan muuteta paluulippuja kesäkuun 15. päivältä pois. Tai eihän sitä koskaan tiedä.

28.-30.3 Karibia Meksikon rannikko

Joonas saapui vaihto-opiskelupaikastaan Yhdysvaltojen itärannikolta Richmondista tänne Monterreyhin ja myös Villen kaksoisveli Roope oli vielä Meksikossa, ja neljän suomalaismiehen voimin lähdettiin tutkimaan tämän maan trooppisinta osaa. Noustiin perjantaina Monterreyn kentällä lentokoneeseen ja olihan meille VIP-ihmisille ihan makuupaikatkin varattu. Ulos astuessa Cozumelin (iso saari Yucatanin niemimaan itäpuolella) lentokentällä tajusi tulleensa Karibialle. Ilma oli kostea ja tuoksui merelle. Nopeasti suunnistettiin Cozumelin keskustaan lounaalle. Cozumelin keskusta on pieni, rauhallinen ja tunnelmallinen kaupunki joka elää pääsääntöisesti sukelluspalveluita tarjoamalla. Sukellusshopit tarjoavat snorklausretkistä, sukellusveneretkistä, erilaisiin sukelluskursseihin ja PADI-sukelluslisenssin suorittamiseen. Lähdettiin etsimään sopuhintaista sukellusshoppia, sillä täällä ei todellakaan kannata koskaan ostaa mitään heti ensimmäiseltä tarjoajalta. Ajettiin rannikkoa pari kilometriä etelään ja löydettiinkin pätevän oloinen paikka, jossa päädyttiin fun-diveen eli hupisukellukseen, koska muilla kuin Villellä ei PADI-openwater lisenssiä ollut. Fun-dive tehdään 30 jalan syvyydessä eli noin 10-15 metrissä, jolloin mitään vaaraa esimerkiksi sukeltajantaudille ei pitäisi vielä olla. Siinä sitä vedettiin sammakkomiespuvut niskaan ja oltiin kuin taistelusukeltajia konsanaan. Aikansa siinä vehkeitä opeteltiin käyttämään kuivalla maalla ja vedessä. Meni hetki että oppi hengittää veden alla niihin laitteisiin. Jännittävää aluksi ja sitten lähdettiin. Oli kyllä tämän reissun erikoisimpia kokemuksia tuo. Mahtavinta oli se rauha ja painottomuuden tunne mikä siellä veden alla valtasi. Sukeltamisen jälkeen lähdettiin pikalautalla kohti mannerta.

Saavuttiin iltahämärässä Playa del Carmeniin, joka on ihanan tunnelmallinen rannikkokaupunki. Mentiin hostellille, joka osoittautui hyvin surkeaksi, mutta paikkana mitä mainioin, 20 metriä rannasta. Itseäni ei huonotasoisuus hostelleissa haittaa, tuleepahan kunnon matkustamisen meininkiä kun gekot juoksee pitkin seiniä. Lähdettiin pienelle kierrokselle kaupunkiin ja todettiin kaupunkia asuttavan lomien aikaan aikamoinen määrä jenkkituristeja. Varattiin seuraavan päivän Xel-ha liput ja käytiin siinä sitten pakollinen ostosreissu (tequilapullo, lantrinkia ja jäitä). Ja hostellille juottamaan vieraille tequilaa (joka on muuten 10 kertaa pehmeämpää kuin Suomessa myytävät myrkyt, halvimmmatkin täällä). Sitten suunnistettiin kohti yöelämää nelistään ja päädyttiin paikkaan joka oli joku “Maya”. Se oli puoliksi hiekkarannalle rakennettu ihan mukava paikka. Käytiin sitten pyörähtämässä toisessa isommassa paikassakin.

Aamulla herätys oli aikaisin muutaman tunnin unien jälkeen kun matka kohti Xel-ha:a alkoi hyvin varhain. Syötiin nopeasti aamupalat viereisestä kahvilasta ja auto tulikin kuin tilauksesta hakemaan meitä kohti täyden palvelun rentoutumiskohdetta. Xel-ha on luonnon laguuni, jonka ympärille on rakennettu kaikenlaisia luonto/vesiaktiviteetteja snorklauksesta delfiineihin yms.. Siellä oli myös kolme ravintolaa ja useita baareja joiden tarjonnat sisältyivät luonnollisesti lipun hintaan. Päivä meni kyllä yllättävän nopeasti tuollakin. Eniten tuli aikaa vietettyä snorkkeli suussa ja maski naamalla. Illalla väsyneinä ja kylläisinä lähdettiin takaisin kohti Playa del Carmenia ja sieltä jatkettiin Cancúniin. Siellä mentiin hostelliin downtowniin, joka osoittautui erittäin hyväksi. Talossa asuva hollantilainen nainen oli ilmeisesti entinen reissaaja ja tarjosikin koko hostellille illalla margaritoja ja muita cocktaileja sekä syötävää ilmaiseksi. Aamupalankin meille teki, palvelu pelasi ja tulen ihan varmasti käyttämään samaa hostellia uudestaan. Ilta vietettiin hotellivyöhykkeellä eli 10km pituisella n. 500 m kapealla kaistaleella, joka on täpötäynnä hotelleja, ravintoloita ja yökerhoja. Paikka muistutti Las Vegasin kuvia ja joka viiden metrin välein oli joku nykimässä hihasta ja myymässä lippuja klubeille. Valittiin sitten keskibudjetin The City, joka kustansi useamman kymmenen euron sisäänpääsyn. Siihen sisältyi kylläkin sitten alkoholi vaikkakin tippiä on tapana jättää aina kun jotain tilaa. Klubi oli iso halli, jossa koko katto ja seinät oli täynnä erilaista valokalustoa ja keskellä oli lava missä esiintyivät erilaiset akrobaatit ja muut showtaiteilijat. Paikka oli kutakuinkin mielettömän mahtava ja siellä kyllä kattoi välillä suu auki sitä showta.

Seuraavana päivänä lähdettiin takaisin Playa del Carmeniin nauttimaan vielä rannasta ja siinä menikin sitten pitkä tovi taas snorklatessa. Lähdettiin lautalla kohti Cozumelia ja koneeseen nousi neljä hyvin väsynyttä matkustajaa ja reissu oli ollut täydellinen.  Jos kuvailisi noita Karibian maisemia vielä, niin meri on turkoosin sinistä, ranta vitivalkoista erittäin hienoa hiekkaa, rannassa kasvaa palmuja yms. Mykistävän kaunista aluetta. Harmi vaan, että hurrikaani Katrina tuhos muutama vuosi sitten paljon kaikkea ja vahingoitti myös koralleja, jonka takaisin kasvamiseen menee satoja vuosia. Sinne kyllä palaan vielä tällä reissulla Heidin kanssa.

 Ykkösluokan makuupaikat, Suomalainen vene, Sammakkomiehet, Xel-hassa, Drinksulla, Poikabändi, The City klubilta, Biitsillä

 4.-6.4 Potrero Redondo

Eihän sitä voinut olla viikonloppuja tekemättä yhtään mitään. Piti taas lähtä aktiviteettihöyryissä käymään luonnossa. Paikan nimi oli Nacional Parque Cumbres de Monterrey. Ja tarkemmin Potrero Redondon pikku kyläpahanen. Tämä kylä pahanen toimii hyvänä tukikohtana vuorikiipeilijöille ja muille seikkailijoille sillä alue ympärillänsä on rankattu maailman kymmenen parhaan kiipeilytreenipaikan joukkoon. Alueella on myös useita lukuisia kanjoneita joita voi sitte seikkailla alaspäin. Mentiin jo perjantaina sinne leirielämää viettämään. Seuraavana aamuna noustiin seitsemän maissa ja valmistauduttiin kohti Chipitin kanjonia. Reittiä kutsutana alan ihmisten keskuudessa “7 rappeles” eli “7 rapellinkia/laskeutumista”. Homman nimi on siis cañyonismo eli Suomeks vaikka kanjonointi. Pelastusliivit niskaan, kypärä päähän, harnessvaljaat jalkaan, juomareppu selkään ja menoksi. Pienen kävelyn päässä alkoi kanjoni ja siinä olikin sitten 7 toistansa pienempiä ja suurempia laskeutumisia. Kolme viimeistä päättyi veteen eli siinä sitä sitte päästettiin köydet löysiks ja molskahdettiin mukavan kylmään vuoristopohjaveteen. Oltiin pienessä lammikossa josta kivuttiin sitten ylös. Vaatteet märkänä käveltiin aina seuraavalle. Viimeinen oli vähän jännittävämpi sitten. Edessä oli 80 metriä pystysuoraa putousta, nimittäin Chipitin vesiputous. Oli mahtavat näkymät sieltä ylhäältä. Siellä sitten paleltiin kovassa tuulessa vaatteet ja kengät litimärkinä. Kun oma vuoro tuli niin mietin, että jos nyt ei ole vielä korkean paikan kammo lähtenyt niin kyllähän voi pelottaa. Siinä sitten istuin jyrkänteen reunalla (turvalenkeissä) ja en voinut muutakuin nauttia. Fiilis oli uskomaton. Kohta lähtisin laskeutumaan vesiputouksen sisällä. Ensimmäinen 40 metriä oli yhtä kohinaa ja ropinaa sillä vesiputous kirjaimellisesti tuli päälleni. Seuraavat 40 metriä mentiinkin sitten vähän sivummalla ja vapaata laskua ilman kalliota ja tietenki päättyi taas lampeen. Olihan se mahtava tunne kävellä adrenaliiniryöpyissä kuivalle maalle. Taisi päästä huuto jos toinenkin. Elämäni rohkein teko tähän mennessä. Hetken kuivattelun jälkeen lähdettiin juoksemaan takaisin leiriin ylämäkeen eri reittiä. 40 minuuttia myöhemmin oltiin base campilla taas. Villekin tuli toisen porukan kanssa sinne Monterreysta. Aikoivat tehdä saman reissun sunnuntaina. Kyllä maistui makkara jos toinenkin illalla tuon urakan jälkeen Osa porukasta oli lähdössä seuraavana päivänä yhteen vesikanjoniin ja melkeinpä soluttauduin mukaan mutta yö oli kylmä ja iski pieni flunssa ja edellispäivän väsy niin minusta ei ollut seuraavana päivänä vetämään 10km kanjonia ja 15km paluumatkaa (märkien vaatteiden kanssa). Joten passasin tämän kerran. Kävin sitten pienen aamulenkin juosten ja napsin kasan valokuvia putoukselta. Tän kevään parhaimpia reissuja (kuten kaikki muutkin).

Kanjoni odottaa, Vesiallas, Siitä lähtee 80 metriä alaspäin, Tyytyväinen mies, Chipitin putous, Fiilis korkealla!

11.-13.5

Pelkkää chillausta ja rentoutumista tämä viikonloppu.

 

Crystales, Nuevo Leonin break-skabat, paratiisin löytäminen keskeltä aavikkoa, Meksiko City, Acapulco yms… Paljon on tapahtunut ja noista kaikesta pitäisi kirjoittaa.

Sunnuntai 24.2.

Monterrey – Midras, Crystales

Lähdettiin aamuvarhain Monterreyn pohjois-osassa olevan Midras vuoren juurelta patikoimaan espeleologia-ryhmän kanssa pientä vuoripolkua pitkin kohti vuoren huipulla olevaa luolaa. Polku oli lähes olematon, jyrkkä, hyvin v-mäinen keskellä piikkipusikoita ja pensaikkomaista metsää. Niin ja kaktuksia oli viiden metrin välein polulla. Aloe Vera kaktus on yksi p*rkeleen v*ttupää. Menee muuten syvälle lihaan. Matka ylhäälle kesti kaksi ja puoli tuntia ja lämpötila oli keskimäärin +30 seuduilla koko ajan. Ylhäällä perustettiin pieni leiri ja siinä pressun varjossa sitten neppailtiin ja odoteltiin tapamme mukaan, että päästään luolaan. Luolaan mentiin 25 metriä maan alle. Ensi näkemältä luola oli täynnä kalkkikivisiä valumismuodostelmia ja keltaisia suolakristalleja. Peremmälle mentäessä löytyikin upeita mahtavia koko seinämän kokoisia kristallimuodostelmia, jotka olivat puhtaan valkoisia. Ei ihan joka poika Suomessa pääse moisia luonnon nähtävyyksiä katsomaan. Valokuvia napsin paljon ja videokuvaa kertyi melkoisesti myös tästäkin luolasta. Oli joku nähnyt luolassa skorpioninkin ennen minun tuloani. Maan pinnalle tullessani oli jo alkanut hämärtää ja alamäki mentäisiin pimeässä otsalamppujen valossa, mikä tarkoittaa tietenkin enemmän kaktuksen piikkejä lihassa tulomatkaan verrattuna. Öinen Monterrey valoineen oli mahtava näky jota ihastelimme puolentoista tunnin alamäen matkassa. Tuloksena lopulta mahtava luola, paljon valokuvia, videokuvaa, kymmeniä raapaisujälkiä ja kaktuksen piikkejä eripuolella kehoa sekä iso nälkä. Kyllä Burger Kingin hampurilaiset maistui illan päätteeksi.

Valmiina nousuun, Levähdyspaikalla, Pelit ja vehkeet, Kristalleja, Korallia vai luolanseinää?

Keskiviikko 4.3

Keskiviikkoilta, vaihtaribileet paikallisella Don Quintin klubilla ja meno ylimmillään. Äkkiä kiirii huhu ympäri salia, että Rob Schneider on bileissä. Itsellenihän ei pelkkä nimi ei kertonut mitään, mutta kun kasvot näin niin johan tunnistin. Herra on esittänyt American Gigolo ja European Gigolo leffoissa ja on pohjoisella amerikan mantereella isompikin julkkis. Googlettakaa “Rob Schneider” ja tsekatkaa heppu. Oli koko ajan vähintään kolmen vartijan ympäröimänä. Mietittiin vaan, että mitä ihmettä kaveri tekee meidän vaihtaribileissä kaukana keskustasta meidän paikallisella klubilla…

Lauantai 7.3

Olin aiemmin viikolla tutustunut paikallisiin tanssijoihin, kun menin katsomaan koulun break-kurssin harjoituksia ja moikkaamaan opettajaa mielessä kysyä paremmista treenimahdollisuuksista. Opettaja sanoi, että voit treenata ihan vapaasti täällä, kun noita muitakin ylimääräisiä treenaajia oli. Opettaja ja pari muuta tyyppiä, joita siellä tapasin kuuluu Gravedad Zero nimiseen ryhmään josta löytyy clippejä mm. youtubesta. Kysyivät minua mukaan viikonloppuna järjestettäviin battleihin ja tottakai minua kiinnosti. Lauantaina suunnattiin porukalla erääseen downtownissa olevaan discoon, jossa nämä battlet Nuevo Leonin (tämän metropolialueen) mestaruudesta oli järjestetty. Pääsin battlaamaan Ground Dynamics ryhmän riveihin ja battlattiin kolmannelle sijalle. Gravedad Zero tuli toiseksi ja voittajan nimeä en muista enää. Hauskaa oli, propseja tuli ja terveisiä kaikille alan ihmisille Suomeen. Saatanpa lähteä huhtikuussa tsekkaamaan Bboy City:n tuohon viereiseen Texasiin Austiniin. Saapa nähdä.

 Flyer, Minä & Boogaloo Bean, Bilepaikka, Ground Dynamics -ryhmä, Palkinto

Torstai 12.3 - 15.3

Monterrey – San Luis Potosi, Tamasopo, Tamul

Seuraavan tekstin kirjoitin osittain kännykälläni matkustaessamme takaisin reissultamme, loput kirjoitin täällä Monterreyssa.

“Ilta hämärtyy ja punainen ilta-aurinko loistaa jossain vuorten takana. Punainen kuplavolkkari yrittää päästä vuoren toiselle puolelle mutkittelevia pieniä vuoristoteitä pitkin. Sisällä istuu neljä hiljaista matkustajaa ja musiikki soi taustalla. Olo on väsynyt mutta niin onnellinen. Takana on uskomaton viikonloppu.

Lähdimme minä, James ja Ivy torstaina kesken koulupäivän bussiasemalle suunnitelmana matkustaa ETN:n luksus-luokassa San Luis Potosin kaupunkiin keski-Meksikoon tapaamaan kavereitamme Ralphia ja Koraita, jotka tapasimme Veracruzissa. Illalla saavuttuamme lähdimme tarkastamaan paikallisen yöelämän. Hauskaa oli ja ihmisistä huomasi, että he ovat ranskalaista alkuperää. Ensimmäistä kertaa näin ihmisillä sinisiä silmiä tällä reissulla. Seuraavana päivänä kävimme kaupunkikierroksen ja San Luis Potosi paljasti miellyttävät kolonialaistyyliset kasvonsa. Kaikkialla oli vanhoja rakennuksia ja hienoja kirkkoja. Illalla käytiin syömässä ja mentiin aikaisin nukkumaan, sillä aamulla olisi edessä roadtrip.

Herätys oli kello seitsemän ja lähtö tuntia myöhemmin. Punainen kuplavolkkari pärähti käyntiin määränpäänä Huastecan vuoristossa löytyvät trooppiset laaksot. Saavuimme monien mutkien ja opastusten jälkeen pieneen vuoriston laaksossa olevaan kylään nimeltä Tamasopo. Ilmasto oli muuttunut kuivasta erämaasta trooppiseksi. Palmuja ja banaanipuita kasvoi joka paikassa. Tunnelma oli odottava. Lähdimme etsimään Jumalten Siltaa. ”Puente de Dios” paljastui mykistäksi laguuniksi keskellä kanjonia. Vuorilta ja maansisästä virtasi vesiputouksina turkoosinsininen +30 asteinen vesi pieneen laguuniin, jota ympäröi trooppiset kasvit. Mieleen tuli elävästi jostain kumman syystä elokuva Jurassic Park. Laguunissa oli useita ihanan lämpimiä vesiputouksia ja luola johon pystyi uida ja jossa asusteli kymmeniä lepakoita. Lepakot olivat katossa noin puolentoista metrin päässä omasta päästä. Aikamme uitua ja ihasteltua lähdimme katsomaan toista paikkaa. Cascadas de Tamasopo eli Tamasopon vesiputoukset oli camping alue, jossa oli useita viisitoistametrisiä vesiputouksia ja vesialtaita. Alue oli tosi kaunis, mutta siellä oli paljon perheitä toisin kuin edellisessä paikassa, jossa saimme olla yksin. Iltaa vietettiin paikallisella torilla mm. paikallisia pelejä pelatessa. Aamulla lähdimme aikaisin aamu-uinnille Jumalten Sillalle uudestaan ja ihana oli hypätä raikkaasta aamuilmasta lämpimään veteen. Lainasin maski+snorkkelisettiä eräiltä reissaajilta ja tiirailin laguunia niiden avulla. Laguunissa oli paljon pieniä värikkäitä kaloja ja syvyyttä paikoittain n. 30 metriä. Otin lämpimän aamusuihkun erään vesiputouksen alla. Ihan mukava aamuherätykses. Lähdettiin sen jälkeen ajelemaan kohti Tamul nimistä kylää. Kylän vieressä virtasi turkoosinvärinen joki kanjonin läpi ja vuokrasimme opas+kanoottisetin ja lähdimme viidestään melomaan kohti ylävirtaa pystysuorien kanjonien välistä. Reilun tunnin päästä olimme perille Tamulin vesiputouksella joka on 105 metrin korkeudellaan Meksikon suurin. Kovan virtauksen vuoksi jouduimme katsomaan putousta noin puolen kilometrin päästä mutta näkymät olivat siltikin huikeat. Palattiin takaisin väsyneinä ja lähdimme ajamaan takaisin kohti San Luista, jossa nappasimme yöbussin takaisin kohti Monterreyta.”
Oli se mahtava reissu.

San Luis Potosin katukuvaa, Kirkko, Menopeli, Kanjonia Huastecas vuorilla, Tamasopo – reitti Jumalten Sillalle, Reissaajat, Reissaajat, Tropiikkia, Pulikointia joen ylävirralla, Jumalten Silta -laguuni, Pientä poseerausta, Laguuni-uinti, Uinti lepakkoluolaan, Laguuni aamulla, Tamasopon putoukset, Melomassa Tamulissa, Levähdyspaikka, Uintia turkoosissa, 105 metriä vesiputousta

Perjantai 14.3

Pääsiäisloma: Monterrey – Cuernavaca

Aamupäivällä lentokone lähti Monterreysta kohti Cuernavacan kaupunkia, joka on Meksiko Citystä etelään. Perille saavuttua otettiin keskustasta, joku random hostelli Villen ja Katan kanssa ja lähdettiin syömään lounasta erääseen mukavalta näyttävään ravintolaan. Kaupunki on hyvin rauhallisen oloinen, taiteellinen ja viihtyisä. Siellä tutustuttiin mm. vanhaan Hernan Cortezin linnaan, jossa oli paljon kolonialismi-kaudelta olevaa tavaraa ja ihmeteltävää. Pääsin eka kertaa ihastelemaan Diego Rivieran seinämaalauksiakin siellä. Kyseinen herra on eräs niistä, joka on maalauksiensa kautta luonut meksikolaisen ihmisen identiteetin ja koonnut historialliset tapahtumat maalauksiinsa. Niistä maalauksista löytyi vaikuttavia poliittisia historiallisia kertomuksia. Tutustuttiin myös paikalliseen hienoon katedraaliin, jossa olisi voinut tehdä katolisen synninpäästön, jopa saksankin kielellä, jos olisi halunnut. Sisäpihalla istui pappeja ja ihmiset jonottivat heille pääsyä. Kysyjän ilme vaan muuttui kummasti, kun sanoin, että olen luterilainen protestantti. Ei siinä sitten hirveenä kiinnostanut tarjota minulle enää yhtään mitään. Illalla käytiin napsimassa muutama drinkki eräällä klubilla.

Miquel, Debbie, Ville ja Kata lounaspöydässä, Meksikolainen lounas kolmelle, Hernan Cortézin linna, Diego Rivieran muraali linnassa, Zócalo - keskustori, Sähköinsinöörin painajainen, Kirkon aukio, Syntejä löytyy, Öinen kaupungintalo

Lauantai 15.3- Maanantai 17.3

Cuernavaca – Mexico D.F.

Seuraavana päivänä hypättiin Mexico Cityn eli “Mexico Distrito Federal – Mexico D.F.”:n bussiin ja lähdettiin ajamaan kohti maailman saastuneinta kaupunkia. Kaupunki on ilmeisesti asukasluvultaan maailman suurin. Perille päästyämme hypättiin muutamaan metron kautta keskustori Zocalolle, jonka lähellä sijaitsi Hostel Amigo, jota moni oli suositellut yösijaksi. Hostelli osoittautui erittäin hyväksi ja ilmapiiri oli todella mukava. Paikka oli eräänlainen reissaajien tukikohta ja tapaamispaikka. Samana päivänä käytiin katsomassa jonkun verran keskustaa ja nähtävyyksiä ja hyppäsinhän minäkin keskelle erään break-ryhmän showta, kun sinne kovasti ihmisiä tanssimaan halusivat. Eivät olettaneet, että minä amerikkalaisen turistin näköinen (näille kaikki ulkomaalaiset on gringoja eli jenkkejä) pystyisi varastamaan showta ja pilailemaan heidän kustannuksellaan Hauskaa oli ja mukaan lähti heidän promo-dvd:nsä. Kumpa vain suomessa ollessa olisi tajunnut tehdä omasta promo dvd:stä useita kopioita, niin olisi voinut senkin jättää käyntikorttina. Illalla käytiin tsekkaamassa Mexico Cityn yöelämää, johon lähdettiin isolla porukalla hostellilta. Päädyttiin hyvin pieneen ja kuumaan tusinabaariin, jossa viihdyttiin tasan 45 minuuttia ja lähdettiin taksilla takaisin hostellille Villen ja Katan kanssa. Se siitä metropolin hyvästä yöelämästä sille iltaa.

Sunnuntai aamuna lähdettiin kohti Teotihuacania ja siellä olevia pyramideja. Muutama metron vaihto, bussimatka ja perillä oltiin. Sunnuntaisin pääsevät kansalliset opiskelijat ilmaiseksi moneen paikkaan ja bussikin maksoi vain 15 pesoa suuntaansa, joten koko lystistä selvittiin n. 2 euron hintaan per naama. Eräät kanssaopiskelijat olivat viisaina ottaneet taksin ja maksaneet 700 pesoa taksi matkasta eli noin 50€. Järjen käyttö on vapaasti sallittua ihan kaikissa asioissa. Pyramidit olivat mahtava näky ja kierreltiin pyramideilta toiselle ja museoihin myös. Pyramideilla oli paljon porukkaa ja korkeimmille pyramideille sai jonottaa. Neljä tuntia pyramideilla auringossa = hummerin värinen matti + valokuvia. Ville ja Kata suunnistivat hakemaan Villen kaksoisveljeä Roopea ja itse suunnistin takaisin hostellille. Iho ja iltasuihku ei tuntunut yhtään hyvältä. Itse chillasin hostellilla kyseisen illan lepäillen. Seuraavana päivänä tehtiin pikaisesti pieni kaupunkikierros vielä ja hyppäsin Acapulcoon menevään bussiin iltapäivällä.

Hostellista sain muuten erittäin paljon vinkkejä siitä mihin kannattaa etelä-meksikossa reissata. Taitaa mulle ja murulle tulla ensi stopiksi sellainen surffausparatiisi ja siitä sitten etelään kohti Guatemalaa ja sen jälkeen takaisin Meksikoon Karibialle. Saa nähdä.

Reissumies Meksiko Cityssä, Katukuvaa keskusaukion vierestä, Katukuvaa lisää, Mexico City Break!, Keskuspalatsi ja Diego Rivieran seinämaalauksia, Torre Latinoamerica -pilvenpiirtäjä, Kaupunki + saasteet ylhäältäpäin katsottuna, Katedraalin sisältä, “Kansalaiset, medbörgare!” -katedraalin katolta, Teotihuacanin pyramidit, Auringon pyramidi, Huipulla, Kuka ei kuulu joukkoon?, Illan väri

Maanantai 17.3- Lauantai 22.3

Acapulco

Acapulco tuo kahdeksankymmentäluvun saastunut bileparatiisi on nostanut päätänsä taas matkustajien keskuudessa. Kaupunki on käyttänyt törkeästi rahaa rantojen ja meren puhdistamiseen johon ennen (en tiedä liekö enää) pumpattiin kaikki jätevesi kaupungista. Joka tapauksessa kaupunki on eräs suurimpia jenkkiopiskelijoiden spring break -lomakohteita. Onneksi suurin ryysis oli jo ohi kun kaupunkiin suuntasin. Hostelli osoittautui erittäin mukavaksi tukikohdaksi, josta oli kiva hyökkäillä rannoille ja klubeille. Sain runsaan määrän uusia ystäviä ympäri maailmaa kyseisessä paikassa. Sattui olemaan kaupungin parhaalla paikalla lähellä Acapulcon lahden parasta rantaa ja hyviä klubeja.

Rannat ja värin ottaminen ihon pintaan oli ensimmäinen suunnitelma, kun kaupunkiin Mexicon pyramidien auringon polttaman uuden valkoisen hiattoman paidan kanssa suunnistin. Rannat osoittautui minun mielestäni ihan mukaviksi isoimpine aaltoineen mitä olin aiemmin nähnyt. Musiikit korviin, silmät kiinni ja levyttämään. Siinä sitä sitten nautti muutaman mukavan tunnin auringosta. Rannoilla tuli viihdyttyä kummasti ja vielä parempia rantoja löytyi Acapulcon ulkopuolelta etelämmästä, johon piti kulkea taksilla. Siellä ei näkynyt yhtään jenkkiä, mikä oli sinänsä ihan hyvä. Pelkästään meksikolaisia perheitä ja nuoria nauttimassa isoista aalloista, bacardi colasta, oluesta, vodkasta, tequilasta, whiskystä…you name it. Itselleni tuli tämän kaltainen kansallinen rantakulttuuri aika shokkina. Eli pää täyteen vaan, kun rannalle päästään, oluen ottaminen on itelle tutumpi vaihtoehto. Tutustuin hostellilla muutamaan meksikolaiseen, joiden kanssa lähdettiin kokeilemaan kyseistä touhua eräänä päivänä, mukavaahan tuo oli . Tutustuin myös muutamaan surffariin, jotka pyörittivät surffilauta vuokraushommaa ja lupasin kokeilla sitä seuraavana päivänä, mutta silloin olin touhuun liian väsynyt, pelkkä parimetrisissä aalloissa uiminen riitti minulle. Ranta oli mahtava ja hauskaa oli, mutta odotan innolla murun kanssa Puerto Escondidoa, missä aallonkorkeutta riittää aika paljon. Siellä lähdetään surffausta treenaamaan kahdestaan. Rakastan rantaelämää.

Klubit. Acapulcon suurin ja hienoin nähtävyys on yöelämä. Itse tutustuin tämän nimisiin klubeihin viikon aikana: Palladium, Disco Beach, Paradise, El Alebrije, Barbarroja. Palladium oli hienoin näistä, sijaiten korkealla vuoren rinteellä. Klubin yksi seinä oli kokonaan lasia josta näki koko öisen Acapulcon. Disco Beach oli rento klubi, jossa terassi jatkui hiekkarannalle, ja siellä oli kiva ottaa rennosti drinkkiä maistellen. Alebrije puolestaan vetää ihmisiä 5000 sisään kerrallaan ja on mainostanut itseään joskus maailman isoimmaksi klubiksi. Todella hienoja paikkoja, älyttömän hyvä meininki ja mahtavaa oli, mutta harmi vain ettei päässyt murulle noita paikkoja näyttämään. Olisi ollut niin kivaa kahdestaan bilettää.

Torstaina olisi ollut 20 € paluulento takaisin Monterreyhin, mutta rannat kutsuivat kummasti vielä tätä kulkijaa niin maksoin vielä kolmesta yöstä hostellissa paitsi takaisin pitikin lähteä jo lauantai iltana, koska sunnuntaille ja maanantaille ei ollut mitään busseja millä olisin päässyt Monterreyta kohti. Bussimatka Meksiko Cityn kautta Monterreyhin kesti vajaat 24 tuntia. Nukuin suurimman osan siitä ajasta ja tuntui, että matka sujui hyvinkin nopeasti. Kuuntelin paluumatkalla Paolo Coelhon “Alkemisti” englanninkielisen äänikirjan. Suosittelen sitä kirjaa kyllä ihan kaikille, joiden sisällä asuu pieni pohdiskelija.

Acapulcosta tarttui mukaan: kuoriutuneet olkapäät ja niska jotka olivat pyramidien perua kylläkin, uusi rusketus, valokuvia, tyhjä lompakko, uudet sandaalit x 2 (vanhat hukkasin).

Acapulco Bay – Playa Condesa, Rantaa, Rannalla taas, Nousu 100-150 metriin, ylhäällä täysi hiljaisuus, Playa Princess, Cliffdivers, hyppäsivät 35 metristä mereen pää edellä, Palladium -klubi, Näkymää Palladiumin seinän läpi, I danced with the devil @ Palladium, Rantaelämää Meksikolaisittain, Disco Beach club ja kaverit, Baarissa koulukavereiden kanssa, Ilta aurinkoa Acapulcossa

Pääsiäislomaviikko oli kyllä onnistunut ja oli ihan mielettömän mukavaa. Kerranki pääs ottaa rennosti ja kunnolla. Huippua.

Kotona selvisi että Monterreyssa oli ollut hiekka/pölymyrsky ja oli pistänyt koko kaupungin pimeäksi, joissakin paikoissa 4 päivän ajaksi. Onneksi en ollut sitä todistamassa Ensi viikonloppuna Karibian merelle Cancún, Cozumel, Tulum, Playa Del Carmen reittiä, jonne lähdetään Villen, sen kaksoisveli Roopen ja Joonaksen kanssa, joka tulee tänne tuolta pohjois-naapurista viikonlopuksi. Tulee olemaan pikkusen hyvä reissu sekin. Odotan sukeltamista kaikista eniten.

Terveisiä kaikille Suomeen. Olen minä elossa vaikkakin välillä vähän hiljainen. Se tarkoittaa vaan että minulla on täällä paljon tekemistä ja ihmeteltävää.

Perjantai tuli ja kaksi edellistä päivää on mennyt “International fair” messujen kanssa Tec:llä. Kyseessä oli messut, jossa eri yliopistot ympäri maailmaa esittelivät tarjontaansa Tec:n opiskelijoille. Itse olin hienossa asemassa edustamassa Oulun yliopistoa, Oulun kaupunkia ja Suomea. Olin Minnan, Berthan ja Alberton kanssa edustamassa. Bertha ja Alberto olivat viime lukuvuonna vaihto-opiskelemassa Oulussa ja halusivat sen vuoksi auttaa messuilla. Taisimme olla ainoa yliopisto, jota oli edustamassa pelkät opiskelijat. Turhaa käyttää resursseja ihmisten lennättämiseen, kun on tarjolla kaksi raudankovaa markkinoinnin ammattilaista, jotka kyllä tietävät miten saada ihmiset kiinnostumaan. Mielestäni opiskelijat ovat juuri parhaita kertomaan tuollaisista asioista kun voi kertoa opiskelijan näkökulmasta toiselle. Messut olivat menestys, sillä kaikki materiaali mitä oli annettu jaettavaksi meni jakoon. Moni innostui kyllä erittäin paljon. Terveisiä vaan Ouluun Anjalle ja muille, että tulijoita olisi enemmän meidän yliopistoon jos vaan paikkoja olisi enemmän. Jotkut ovat joutuneet valitsemaan muita yliopistoja sen vuoksi kun Oulussa on paikat loppuneet kesken. Saatais meiltäkin enemmän halukkaita tänne, mitä suosittelen kyllä erittäin lämpimästi kaikille.

Huomenna ajattelin lähteä shoppailemaan ja sunnuntaina olisi lähtö luoliin. Tän viikonlopun reissu peruttiin kun auton omistava kaveri halusi viettää rennon viikonlopun täällä. Pitää lähteä ensi viikonloppuna mahdollisesti, silloin olisi myös Marlboron järjestämä MXBEAT konsertti Monterreyn vieressä jossa esiintyy paljon kansainvälisiä nimiä, itseäni kiinnostaa eniten M.I.A. Siitä seuraavana viikonloppuna ei ole vielä ohjelmaa mutta sen jälkeen tulee spring break, jolloin lähden ensin Mexico Cityyn ja sieltä Acapulcoon. Sen jälkeisenä viikonloppuna Räsäsen Joonas tulee tänne viikonlopuksi, jolloin suunnataan neljän suomimies voimin Playa Del Carmeniin ja Cancuniin nauttiin karibian merestä.

Sunnuntaina olisi lähtö luoliin, joissa on seinämät täynnä kristalleja. Odotan innolla.

Maanantaiksi lupasi +34, mitä Suomeen on luvattu? Hajottaako?

 Palataanpa asiaan.

Nyt on sitten ensimmäinen suuri välikoeurakka takana. Osasta on tullut jo arvosanatkin. Minulla on siis kolme kurssia täällä jota opiskelen: Espanjan kielen keskitason kurssi, International business negotiations ja Introduction to Mexican culture. Näitä kolmea kurssia käyn tiistaisin ja torstaisin. Muut päivät ovat vapaita, paitsi onhan minulla ma-ke-pe vielä salsakurssikin aamuisin. Mukava herätys aina aamuun. Nämä “vapaapäivät” menevätkin yleensä tehdessä koulutöitä. Nyt on kuitenkin urakat ohi ja hyviä arvosanoja on näistä kokeista ja töistä tippunut.

Pitääpäs seuraavaksi kertoa sitten se kaikista tärkein asia. Heidi tulee tänne 5. toukokuuta. Liput on nyt varattu ja ostettu. Siihen on enää vähän yli kaks kuukautta ja odotan kyllä niin innolla että muru tulee tänne. Ikävä on ja paljon. Terveisiä murulle!!!  Lähdetään kiertelemään Etelä- ja Keski-Meksikoa kuukauden päiviksi heti kun minulla on loppukokeet ohitse. Tiedossa on paljon riippumattoa koskemattomilla rannoilla ja muuta ihanuutta mitä vain Meksikon tropiikki voi tarjota. Pitää myöhemmin kirjoitella niistä kohteista tarkemmin, mutta nyt kyllä jo tuntuu olevan liian paljon paikkoja kuukauden ajaksi mielessä. Pitää mennä sinne mihin nenät näyttää.

Yritän kirjoitella tätä blogia nyt hieman useammin ja kertoa vähän enemmän ihan arkipäivänkin elämästä.

Viikko sitten lähdettiin luolaihmisten kanssa eräälle isolle tilalle missä oli noin 45 minuutin patikointireissun päätteeksi n. 25 metriä leveä pyöreä reikä maassa, joka oli syntynyt ilmeisesti maan luhistumisesta. “Picorete” oli syvyydeltään reippaat 50 metriä jonka pohjalle laskeuduttiin. Pohjalla oli iso hallintapainen aukio joka oli todella kaunis. Vietettiin siellä jonkin aikaa ja syötiin lounasta ja napsittiin valokuvia. Sitten kiivettiin takaisin ylös, johon minulla meni 8 minuuttia, josta voisi vähentää pari minuuttia sähläämistä ja kuvaamista videokameran kanssa puolivälissä matkaa. Eli aika hyvin, kun nopeimmat veti noin 4 minuuttiin. Paluumatkalla katottiin kun lehmät ja härät veti ruohoa ympäri pientä aavikkoista vuoristomaisemaa. Hiukan hermostuneena kävelin punainen paita päällä härkien edestä.

Huomenna ja ylihuomenna minulla on kunniatehtävä hoidettavana. Tecillä järjestetään kansainväliset vaihto-opiskelu-messut jossa on 40 yliopistoa eri puolilta maailmaa kertomassa mahdollisuuksista vaihto-opiskeluun kyseisissä paikoissa. Itse edustan Oululaisen Minnan kanssa Oulun yliopistoa ja Oulun kaupunkia tapahtumassa. Pääsee markkinointi-ihmiset vauhtiin vihdoinkin. Moni Meksikolainen onkin kiinnostunut Suomesta hyvin paljon, tai oikeastaan Suomen musiikista. Apocalyptica, Nightwish, Rasmus ja Him on kovia nimiä täällä rock/pop-ihmisten joukossa. Olen kovaa vauhtia tehnyt promootiota myös ilmakitaran mm-kisojen puolesta, joka näyttää huvittavan ihmisiä aika paljon.

Viime viikon torstaina oli jokin kansainvälinen päivä Tecillä ja lippuja nostettiin ja otettiin kuvia vaihtareista. Koko tapahtuman idea jäi minulta vähän varjoon. Ilmeisesti se liittyi ystävänpäivään kun se silloin järjestettiin. Ystävänpäivä on täällä muuten aika kovassa huudossa. Lähetit toi lahjoja ihmisille luokkahuoneisiin toisilta ihmisiltä jotka ne olivat ostaneet, ihmiset kantoivat sydämenmuotoisia ilmapalloja ja suklaarasioita yms.. Kaupallista kyllä mutta toisaalta erittäin suloista. Itse soitin pikaisesti rakkauden tunnustukset Heidille ihan puhelimitse, mikä oli kyllä harvinaista herkkua.

Ensi viikonloppuna tekisi mieli lähteä matkustelemaan. Olen pari kaverin kanssa miettinyt jo reissuun lähtemistä autolla ja mahdollisesti jotain kohteita. Pitää kirjoitella tarkemmin ennen reissua, reissun aikana tai reissun jälkeen, että mihin päädyttiin.

Meillä oli kotibileet viime perjantaina. Piti aluksi olla vain etkot jonka jälkeen lähdettäisiin baarikierrokselle, mutta jengiä pukkasi sitten ainakin 60 henkilön edestä, joten meininki pysyi hyvänä ja mihinkään ei ehditty lähteä. Ei ollut edes täyttä. ehkä 100 ihmistä olisi jo tehnyt bileistä hiukan tiiviimmät. Puskaradio toimii yllättävän tehokkaasti ja kaikki tuovat kavereitansa paikallisen tavan mukaan. Kivaa oli.

Rusketus on alkanut pikkuhiljaa tarttua ja ihmiset kyselevät, että mitä ihmettä oon tehnyt, kun oon niin ruskea, enkä edes omasta mielestäni vielä ole. Ehkä se on Veracruzin peruja jonka jälkeen otsastani sai repiä muutaman senttimetrin kokoisia kesiviä nahkariekaleita. Taisin palaa siellä.

Viime sunnuntaina mentiin kavereiden kanssa yliopiston asuntolan uima-altaalle hetken mielijohteesta ja olisi tehnyt mieli hypätä altaaseen, muttei sattunut olemaan pyyhettäkään mukana. Sen jälkeen suunnattiin viereisiin Yama-To ravintolaan, jossa tartuin kalaa sarvista kiinni ja söin elämäni ensimmäiset sushi-rullat. Erikoinen kokemus, ihan syötävää, mutten lempiruoakseni voisi kutsua. Sushi-rullat oli kyllä monen eri maun yhdistelmä.

Tänään oli +16 ja tuntui kylmältä :/

Kirjoittelenpa lisää asiaa kunhan jotain kerrottavaa taas keksin.

Kuvaa kampukselta - pääportilla

Melkein kaikki vaihtarit ystävänpäivänä

Meillä asuu kampuksella vähän erinäköisiä asukkaita

Picorete

Minä laskeutumassa puolessa välissä

Osa espeleologia-ryhmää

Pohjalla kasvoi jotain vihreää kivien päällä

Elämää kivikasassa

Päivänvalo

 Terveisiä kaikille

31.1-5.2 Monterrey-Veracruz-Monterrey

Olin lukenut aikaisemmin valtavasta karnevaalista, joka järjestetään vuosittain Meksikonlahden rannalla sijaitsevassa Veracruzissa. Se järjestetään joka vuosi aina vähän eri aikaan ja puoltatoista viikkoa ennen kyseistä viikonloppua sain kuulla, että se järjestetään tänä vuonna normaalia aiemmin. Sain nopeasti ylipuhuttua kämppikset lähtemään reissuun, kun muitakin koulustamme oli sinne lähdössä. 

Torstai 31.1 iltapäivä tuli ja hirveellä kiireellä lähdimme taksiin, jonka oli tarkoitus viedä meidät linja-autoasemalle. Juututtiin sitten klo 18 ruuhkaan ja myöhästyttiin bussista 15 minuuttia. Saatiin vaihdettua liput seuraavaan bussiin joka lähti puolentoista tunnin päästä. Alunperin matkan oli tarkoitus kestää vain 16 tuntia, mutta kun vaihdot ja muutkin menivät sekaisin niin jouduimme odottelemaan pitemmän aikaa ja matkaan menikin sitten 22 tuntia. Mutta se ei tuntunut yllättävän pahalta kun yöllä matkustettiin.

Bussit on vähän eri luokkaa kuin Suomessa, lue: huomattavasti parempia!!! Ensimmäisessä bussissa oli ainoastaan 38 matkustajapaikkaa (suomessa n. 50) joten tilaa löytyi jaloille ja selkänojan sai käännettyä melkein vaakatasoon. Tuo ei vielä ollut edes ykkösluokan bussi, joissa on jokaisen penkin selkänojassa oma videonäyttö leffojen katsomista varten ja tarjoilija juomakärryineen yms..

Veracruzissa oltiin seuraavana päivänä neljän maissa ja käveltiin bussipysäkin lähellä olevaan hostelliimme johon oltiin varattu vain ensimmäinen yö, koska bussiasema oli turhan kaukana itse keskustasta ja karnevaalialueelta. Nakattua tavarat hostelliin lähdettiin kohti keskustaa, jossa nautittiin eräässä hienossa siirtolaistyylisessä vanhassa isossa ravintolassaa kuuluisaa “Kalaa Veracruzilaisittain”. Kaupunki oli selvästi valmistautunut jo karnevaalitunnelmaan. Itseasiassa karnevaalit ovat viikon kestävät, jotka huipentuvat viikonloppuna alkaviin kulkueisiin. Rantabulevardille oli rakennettu 5 kilometrin matkalle nousevat penkkirivistöt molemmin puolin katua. Katukauppiaita ja syömäkojuja oli joka puolella sekä katutaiteilijat värittivät katukuvaa. Perjantai iltana saimme pientä esimakua viikonlopun paraateista, kun illallisen jälkeen olikin jo aika pienelle paraatikulkueelle. Pienessä paraatissa oli muutama samba- ja salsatanssijoiden ryhmä ja karnevaalien kuningatar ja kuningas. Kuningatar oli pitkä ja kauniisti puettu “missi” ja kuninkaan rooli oli olla karnevaalien narri. Loppuillasta vietimme aikaa isolla festivaaliaukiolla juoden halpaa Sol:ia ja kuunnellen isoa salsa-konserttia.

Veracruz on todella kaunis vanha värikäs siirtolaistyylinen merihenkinen satamakaupunki, jossa on paljon kävelykatuja joita koristavat kauniit kaariholvit ja sisäpihat, joilla muusikkoryhmät soittivat perinteistä meksikolaista musiikkia. Mahtava oli huomata kuinka ihmiset tarttuivat salsan rytmiin ja alkoivat tanssia kaduilla illalla.

Lauantaina lähdimme puolen päivän aikaan metsästämään asuinpaikkaa lähempää keskustaa. Joka paikassa sai kuulla saman vastauksen. Täynnä. Olo alkoi olla jo aika infernaalinen krapulatuskissani +35 asteen helteessä nälkäisenä ja janoisena kahden tunnin kävelyn jälkeen iso reppu selässä. Satuttiin sitten vielä kokeilemaan viimeistä hostellia, mutta sen edessä oleva nuorisojengi ilmoitti senkin olevan ihan täynnä. Hetken kuluttua eräs heistä kuitenkin sanoi meille, että voimme nukkua heidän vuokraamassaan huoneistossa lattialla kolmasosan hintaan siitä mitä yö edellisessä hostellissa dormissa maksoi. Sanoin väsyneenä etsimiseen että otan sen heti, mutta Monterreyn kämppikseni James ja Ivy eivät halunneet asua täysin tuntemattomien kanssa ja lähtivät jatkamaan etsimistä bussiaseman lähelle. Sain siis yöpyä huoneistossa jossa asui lisäkseni 6 tyttöä ja 3 jätkää. Ainoastaan yksi tyttö ja yksi poika puhuivat englantia, joten mulla tuli mahtava tilaisuus päästä treenaamaan espanjaani. He osoittautuivat todella mukaviksi ja olivat kotoisin hiukan etelämmästä Pueblan kaupungista. Loppuviikonlopun biletin sen porukan kanssa.

Lauantai-iltana alkoi karnevaalitunnelmat olla katossa. Ihmiset kerääntyivät rantabulevardille, jossa tapahtui jo kaikenlaista. Sol oli tapahtuman suurin sponsori ja heillä oli oluenmyyntipisteitä 300 metrin välein, joiden yläpuolelle oli  rakennettu lava esitanssijoille jossa soitettiin karnevaali-ihmisille reggeatonia erittäin kovaa. On muuten tämä musiikin voimakkuus Meksikossa vähän kovempi täällä kuin kotosuomen meiningeissä. Bileväki alkoi päästä vauhtiin kulkueet alkoivat lähestyä kauempana.

 Kulkueiden edellä meni hillittömän iso lauma poliiseja. Ennenkuin ne lähestyivät meillä tuli kiire ehtiä ostetuille istumapaikoille, sillä ensimmäisenä tuli kadun reunasta reunaan yltävä rivi mellakkapoliiseja varusteina kilvet, kypärät ja mahdolliset muut ihmisten raivausvälineet. Tämä rivi poliiseja työnsi kaikki ihmiset (joilla ei ollut istumapaikkoja) pois karnevaalin tieltä ja eräs poika porukastamme ei ehtinyt penkeille tarpeaksi nopeasto ja joutui työnnetyksi tieltä ja sai siinä rytäkässä pampusta silmienväliin. Mellakkapoliiseja seurasi kymmenet poliisiautot, mönkijöitä ja paljon ratsastuspoliiseja. Sen jälkeenkin tuli vielä varmaan sata laivaston sotilasta pamput kourassa, jonka jälkeen oli kulkueiden vuoro. Poliisien mentyä palasimme takaisin tielle juhlimaan ja odottamaan kulkueita. Tunnelma oli hyvin jännittynyt.

Kulkueet saapuivat ja suuret ryhmät erilaisia tanssijoita alkoivat lähestyä. Alettiin päästä jo aika hyviin biletunnelmiin tässä vaiheessa. Ryhmät edustivat aina jotain tiettyä tanssikoulua tai jotain muuta ryhmää eri puolilta Meksikoa ja latinalaista amerikkaa. Ryhmien edellä meni aina isompi kuorma-auto jonka perään oli rakennettu suuret äänentoistolaitteet joista soi aina seuraavan ryhmän musiikki. Kuorma-autoihin ja niiden lavoille oli rakennettu hienoja koristeita eri karnevaaliteemojen mukaisesti. Pistän loppuun kuvia näistä rakennelmista ja myös tanssijaryhmästä. Tanssijat tanssivat ryhmissä ja autonlavoilla salsaa, muita latinalaistansseja, sambaa, capoeiraa, reggeatonia  ja perinteisiä meksikolaisia tansseja. Paraati kulki arvioltani yli viiden kilometrin mittaisen matkan tanssien jatkuvasti. Paraati kesti alkaessaan meidän kohdalla kolme tuntia ja taisin varmaan hymyillä maailman suurinta hymyä koko ajan. Olin kyllä niin myyty tälle tavalle juhlia. Jos tiedätte Rio De Janeiron karnevaaleista, niin tämä oli vastaava, mutta Meksilaismainen ja keskittyen salsaan enemmän samban sijasta. Tunnelma oli kuin suoraan jostain unesta. Olen aina halunnut päästä katsomaan tämän tyylisiä karnevaaleja. Tämä oli 85. vuosi, kun karnevaalit Vera Cruzissa järjestettiin.

Viikonloppu piti sisällään monia ihmeellisiä karnevaaliasioita ja konsertteja. Maanantaina kuuden aikaan illalla Monterreyn bussia odottaessa olo oli väsynyt mutta onnellinen. Mukaan oli tarttunut suuri kasa mahtavia tunnelmia, valokuvia, muutama matkamuisto, paljon uusia ystäviä sekä hummerinpunainen auringonpolttama iho. 16 tunnin kotimatkasta nukuin 14 tuntia ja saavuttuamme kotiin kirjoitin pikaisesti elossaolostani Heidille (kun en mitään nettikahvilanpirulaista Veracruzista löytänyt) ja lähdin suihkun kautta kouluun. Rakastan matkustamista.  

Kirkko keskustorilla

Kävelykatu

Zòcalo - tori

Illallinen 22 tunnin matkustamisen jälkeen

Lauantaina Zócalossa koulukavereiden kanssa

1,2 litran olutmuki maksoi 1,5€

Karnevaalitunnelmia 1

Karnevaalitunnelmia 2

Karnevaalitunnelmia 3

Karnevaalitunnelmia 4

Karnevaalitunnelmia 5

Karnevaalitunnelmia 6

Karnevaalitunnelmia 7

 Karnevaalitunnelmia 8

Karnevaalitunnelmia 9

Päivä paraati sunnuntaina

26.-27.1
Tammikuun 26. päivä lähdimme “espelio” -porukan (kuten nämä täällä sanan espeleologia lyhentävät) kanssa parin päivän mittaiselle treenileirille läheisille kanjoneille. Lähtö oli TEC:n takaa kiipeilyseinän läheltä, johon keräännyimme klo 12 aikaan lauantaina. Itselläni oli edellisenä iltana mennyt suhteellisen myöhään eräissä kotibileissä, joissa vietettiin Australia-päivää. Kyseinen päivä on Australian vastine itsenäisyyspäivälle, jota ei heillä ole. Olo oli jokseenkin väsynyt kun lähdimme. Pysähdyimme Wal-Martissa täydentämässä vielä muonavarastoja (tequilaa), jossa sitten vierähtikin vielä tunti. Supermarketin juomapuolella oli muun muuassa Heineken ja Baileys maistatusta Ulos tultaessa odoteltiin vielä puolisen tuntia kaikenlaista säätämistä mihin täällä on jo tottunut. Eli matkaan lähdimme vasta noin klo 15.

Saavuimme vajaan tunnin kuluttua viereiseen kylään nimeltä Santiago, joka näytti paljon enemmän Meksikolaismaiselta kuin Monterreyn asfalttiviidakko. Ajelimme pientä vuoristotietä reilut puolituntia ja maisemat olivat erittäin kauniit ja henkeäsalpaavat. Tien reunalta pari metriä ulospäin alkoi n. 150 metrin pudotus paikoittain.  Tien päässä nappasimme rinkat selkään ja olutlaatikot kainaloon ja jatkoimme matkaa kävellen vuoristopolkua pitkin puolisen tuntia, kunnes saavuimme “El Salto” nimiseen leiripaikkaan. El Salto oli aukio kanjonin pohjalla, jota reunusti 100-150 metriä taivaalle kurottuvat kohtisuorat jyrkänteet. Näky oli mykistävä ja ei osannut kuvitella, että sellaisiin paikkoihin olisi tällä reissulla matkustanut. Paikalla oli jo muitakin ryhmän luolavaeltajia, vuorikiipeilijöitä ja patikoijia. Pystytettiin Villen kanssa teltta aukion reunalle kiviselle maanpinnalle, josta suurimman osan kivistä potkimme syrjään. Mietittiin, että taitaa selkäparka olla koetuksella, kun minkäänlaisia makuualustoja emme aikaisemmin olleet nukkumista varten löytänyt. Olimme kuitenkin ostaneet kumpikin kaksi kappaletta paksuja vilttejä, jotka ihme ja kumma makuupussin alla päällekkäin riittivät aiheuttamatta suurempia selkäkipuja.

Ulkona alkoi olla jo aikamoinen meno päällä, kun vuorikiipeilijät harjoittelivat viereisellä seinällä, ja meidän ryhmämme valvojat kiinnittivät köysiä kuivuneeseen vesiputoukseen. Niin tässä vaiheessa olisi hyvä vielä kerrata, että vuoristokiipeily ja espeleologia ovat kaksi eri asiaa. Vuoristokiipeilyssä kiivetään pitäen kiinni seinästä käsillä ja jaloilla ja espeleologiassa (suomennukseni “luolavaellus”) kiivetään köysiä pitkin erilaisia laitteita apuna käyttäen.

Päätettiin Villen kanssa että vielä kyseisenä iltana kävisimme läpi harjoitusradan vesiputouksessa. Harjoitusrata oli n. 80 metrin nousu erisuuntaisia köysiä pitkin ja yksittäinen suurin nousu oli noin 40m ylöspäin viimeisen jyrkänteen päälle. Radan läpimeneminen veisi aikaa n. 1:30 tuntia. Ilta alkoi jo hämärtää ja olimme viimeisiä, ketkä sille päivälle harjoitusradan ehtivät aloittaa.

Ilta alkoi hämärtää jo ja harjoituksemme piti suorittaa pimeässä otsalamppujen valossa. Mietittiin että mahtava suorittaa ensimmäinen nousu aidoissa luolien olosuhteissa, joissa ei päivänvaloa ole. Lähdin matkaan ensimmäisenä ja noustessa tulikin sitten aika nopeaa lämmin, eikä pimeyden tullessa lämpötilan laskeminen paljon haitannut. Oli mahtava tunne tajuta, että nyt tätä tekee aidoissa olosuhteissa vuoren seinustalla keskellä kanjonia. Jokaisella harjoituskohdalla oli neuvomassa joku ryhmän vanhemmista jäsenistä, jotka olivat tätä jo pitkään tehneet. Puolivälissä jouduimmekin sitten odottamaan pienellä ryhmällä noin puolisen tuntia viimeistä nousua, koska köydessä saa mennä vain yksi ihminen kerrallaan turvallisuussyistä johtuen. Siinä istuttiin kuivuneessa vesiputouksessa tasanteella katsoen alas, josta näkyivät pienenä ihmisten ja leirin valot. Yhtäkkiä alhaalta alkoi kuulua voimakas konemusiikki. Mikäs olisi sen parempaa kuin reivit kanjonissa tähtitaivaan alla ja jyrkänteiden reunustamana. Fiilis muuttui edelleen vielä epätodellisemmaksi mitä se jo oli. Voiko tämä olla totta?

Viimeinen nousu olikin sitten jo pitempi, kun 40m kohtisuoraan ylöspäin köysillä kiivetään. Itseasiassa käsivoimia kiipeämiseen ei paljoakaan tarvita kun köysien varassa roikutaan. Voima tulee jaloista, joihin on kiinnitetty “estribo” -köydet jotka siirtävät voimankäytön nerokkaasti jalkoihin. Kiipesimme Villen kanssa yhtäaikaa viereisiä köysiä pitkin ja pysähdyimme välillä ottamaan kuvia ja hetkeksi nauttimaan näköalasta. Ihme kyllä korkeat paikat ei pelottanu yhtään, kuten joskus aiemmin on tehnyt. Se johtuu siitä, että luottamus turvalaitteisiin on niin suuri.

Ylös tullessa lähdimme kiertämään alaspäin toista reittiä, jonka ensimmäinen lasku oli kaikista mahtavin. 40 metriä köyttä lasketaan “rapellaten” alaspäin. Itselläni kyseiseen laskuun meni noin 15-20 sekuntia. Alasmentäessä köysi menee eräänlaisen moninkertaisen silmukon kautta, jolloin hiukan köyttä liikuttaen voi vauhdin pysäyttää kuin seinään. Laskeuduttaessa voi kävellä/juosta seinää pitkin alaspäin tai ponnistaa jaloilla itsensä pois seinästä kuin swat joukot konsanaan Pitää vain muistaa tietenkin pitää järki päässä tässäkin touhussa ettei vahinkoja satu. Alasmeno on kyllä mukavaa touhua.

Kanjonin pohjalle päästessä fiilis oli uskomaton. Adrenaliini virtasi ja suorastaan tärisin kun olo oli niin mahtava. Tein sen! Ensimmäinen kerta oli tehty! Leijailin seuraavan puolituntia hymykorvissa kuin ilmassa johtuen hyvästä fiiliksestä. Leirinuotiolle päästessä oli mukava korkata ensimmäiset oluet ja liittyä “Montañismo” clubin perinteiseen kauden avausjuhlaan nuotion äärelle. Ihmisiä oli varmaan lähemmäs 100. Paikkaa valaisivat otsalamppujen lisäksi leirinuotiot ja kanjonin aukosta näkyvä tähtitaivas ja kuu. Grillattiin hampurilaisia ja juotiin oluen lisäksi tequiladrinkkejä. Oli tosi mukavaa tutustua paremmin ryhmän jäseniin. Yllättävää oli huomata nuotion ympärillä esittelykierroksella, että laji ei ole miesylivoimainen kuten ensin ajattelin vaan naisia löytyy varmaan yhtä paljon kuin miehiäkin. Juhlat jatkuivat myöhään yöhön ja tunnelma oli maaginen.

Seuraavana aamuna herättyämme ajateltiin tehdä Villen kanssa sama kierros uudestaan päivänvalossa, mutta sattui niin ikävästi, että aika loppui kesken emmekä valitettavasti ehtineet toista kertaa tehdä samaa. Oli niin paljon ihmisiä, jotka eivät vielä olleet rataa tehneet läpi, joten heidänkin piti saada mahdollisuus siihen. Noustiin me yksi pieni 15 metrin nousu radan loppupään köyttä pitkin, jotta sai edes jonkinnäköisen fiiliksen. Siivottuamme leirin ja purettuamme teltat lähdettiin takaisin kohti Monterreytä tyytyväisinä kaikesta.

Alla kuvia reissusta. Jos hyvä tuuri käy niin saatan editoida vähän videomateriaalia yhden ryhmän jäsenen kanssa ja julkaista sitä youtubessa.

Kirjoittelen pian myös juttua 1.-4.2 olleesta reissusta Veracruzin karnevaaleille, joista riittää kyllä kerrottavaa yhtä paljon.

Matka kanjoniin

 Maisemaa

Telttapaikkaa järjestäen, kuvassa Ville + muita

Leiriä rakentaen

Köydessä roikkuen n. 70 metrissä

Puolivälissä nousua, lepotauko

Takaisin maanpinnalla, minä, Ville ja joku jonka nimeä en muista

Muita harrastajia

Minä haastattelen Herardoa videolle

Oli täällä suomalaisiakin

Hola!

Taas on viikko vierähtänyt viimeisestä kirjoituksesta, vaikka oon itselleni luvannut, että tänne useammin kirjoittelisin. Aika vaan ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen. Koko ajan tapahtuu kaikenlaista.

Ilma on nyt ollut tyypillisen talvinen täällä Monterreyssa. Lämpötila on päivisin +7 – +15 välissä ja yöllä on sitten alle +5 asteen, jopa talon sisällä. Eli nukkumaan mennessä pistetään päälle pitkä fleece kerrasto ja kolme peittoa ja ne todellakin vedetään korviin asti, jotta niska ei palellu. Lämpötila saattaa nousta auringon tullessa pilvestä +10 astettakin 5 minuutin sisällä ja päivävaihtelu voi olla hyvinkin voimakasta. Edellisenä päivänä voi olla +7, seuraavana +25 ja sitten taas +10. Tämä vuoristo tekee sen. Täällä on muutamana päivänä ollut talvelle tyypillistä tihkusadetta, joka tekee ilmasta hyvin kostean ja vielä jäätävämmän. Mutta onneksi tämä ei paikallisten mukaan kestä kuin viikon tai kaksi (yksi on jo takana). Toivottavasti pian lämpenee.

Menneellä viikolla on tapahtunut yhtä sun toista. Koulu alkoi ja kurssit sen myötä. Päädyin loppujen lopuksi pitämään vain kolme kurssia: Kansainvälinen business-neuvottelukurssin, Meksikon kulttuuri ja historia, Espanjan keskitaso 1. Kaikki nämä kurssit ovat sekä tiistaina että torstaina, joten muut päivät on vapaita. Voin nyt tehdä pitempiä reissuja viikonloppuisin jos haluan. Kurssit ovat mielenkiintoisia ja opettajat osaavat esittää asiat mielenkiintoisilla tavoilla ja oppimiskäytäntö on myös ihan erilainen kuin Suomessa. Täällä asiat päntätään ulkoa “hauki on kala” tyylillä ja läksyä tulee, joka kerta. Pieniä pistokkaita on koko ajan yms.. Yläaste tyylillä siis.

Lisäksi olen nyt tutustunut koulun muuhun kurssitarjontaan ja erilaisiin “klubeihin”, joilla on tarjolla kaikenlaista aktiviteettia urheilusta kulttuuriin. Miltä kuulostaisi saada kurssimerkintä ja opintopisteitä hiphopista, breakdancesta, salsasta, capoeirasta, parkourista yms.. Menin itse kokeilemaan ensin salsa-tanssikurssia, joka oli oikein mukavaa. Kokeilin myös edistyneiden hiphop-tanssikurssia, joka osoittautui myös oikein mielenkiintoiseksi, vaikkakin alussa kesti noin puoli tuntia että pääsi kiinni opettajan tyyliin. Opettaja-koreografi oli erittäin taitava ja tyyli oli mielestäni aika fresh. Kaikkia tanssikursseja on täällä 3 tuntia viikossa, salsaa on tunti maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina ja hiphoppia 1,5 tuntia tiistai- ja torstai-iltaisin. Hiphopin joudun nyt kuitenkin jättämään pois kun löysin erään erittäin mielenkiintoisen uuden harrastuksen, jota on päällekkäin hiphopin kanssa. Kerron siitä myöhemmin lisää. Tanssikurssit 3h viikossa / toukokuuhun asti maksaa vaan 80€, joka on naurettavan halpa.

Kävimme alkuviikosta tutustumassa meidän asuinalueen lähiympäristöön. Tämä on vartioitu alue, jossa on oma poliisikin, josta laitan myös kuvan loppuun (ajaa hienolla kuplavolkkarilla). Meidän tie päättyy kummallisesti noin 5 metriä korkeaan betonimuuriin, jota aluksi kummastelimme mutta sitten tajusimme, että sen tarkoituksena on pitää onnettomat muurin takana asuvat asukkaat pois alueelta. Käveltiin noin kilometri toiseen suuntaan jolloin löydettiin aidan pää erään suuremman sivutien risteyksestä. Käveltiin noin 50 metriä alueelle, josta saattoi heti huomata että alueella asui jos jonkinnäköistä sakkia. Alue alkoi näyttää sen verran pahalta, että me turistin näköiset tallustajat (Ivylla iso kamera roikkumassa kaulasta + ipod-soitin kädessään) päätettiin palata pian takaisin, koska ihmiset alkoivat näyttää siltä, että emme ole kovin tervetulleita alueelle tai sitten olemme vähän liiankin tervetulleita tavaroinemme. Itselläni alkoi maalaisjärki sanoa siinä vaiheessa (vaikka päiväsaikaan liikkeellä olimme) että parempi palata takaisin ja nopeasti. Tuntui että Ivylla (australialainen tyttö, kiinalaiset vanhemmat) ei ollut yhtään tilannetajua tai maalaisjärkeä siinä tilanteessa. Aidan takana on siis eräänlaista slummia, josta kuulin kertomuksia eräältä paikalliselta tytöltä lisää. Hän kertoi että poliisikaan ei mene alueelle, koska tapana on, että ihmiset menevät isoin joukoin hakkaamaan autot ihan hajalle. Tytön mukaan alueella asuvat ihmiset ovat vain köyhiä ja onnettomia tilanteesta johtuen. Onneksi muuri on korkea ja menee pitkän matkaa monen asuinalueen läpi ennen meidän asuinaluetta (Colonia Mas Palomas), joten ei tarvitse paljoa pelätä.

Meksikossa asuu kymmeniä miljoonia ihmisiä, jotka tienaavat ja yrittävät selviytyä alle eurolla päivässä. Kaduilla tapaa paljon köyhiä sekä kerjäläisiä ja heidän lapsiaan. Kaupungissa voi nähdä erittäin helposti tämän elintason vastakohdat. San Pedron alueelle (osa Monterreyn aluetta) on keskittynyt suurin osa koko maan rahoista, eli toisin sanoen alue kuhisee miljonäärejä ja erittäin rikkaita ihmisiä. Sitten näkee täällä Monterreyn kaupungin alueella kerjäläisiä, jotka yrittävät selviytyä hengissä päivästä toiseen. Tämä jos jokin oli ensimmäinen asia, joka avasi silmiäni ja paljon heti ensi päivinä tänne tultuani.

Löydettiin uusi kämppis myös kuluvalla viikolla. Taloomme muutti meksikolainen Cesar, joka on osoittautunut oikein mukavaksi tyypiksi. Hänen kanssaan voi harjoitella jokapäiväistä espanjan käyttöä. Tänään sain maistella Cesarin kavereiden kanssa hänen äitinsä tekemää possumuhennosta ja papumuhennosta, jota pistettiin tacojen väliin. Oli oikein hyvää. Oon ihan rakastunut tähän ruokaan. Pelkkää lihaa, maustesooseja, sipulia pehmeiden tacojen välissä.  

Perjantaina kävin eräässä informaatiotilaisuudessa, joka koski erästä klubia nimeltä “Moñtanero”. Kyseessä on kolmen klubin yhdistelmä, josta yksi on vaeltamista vuoristossa, yksi vuorikiipeilyä ja kolmas lajia, jolle ei taida suomalaista nimeä ollakkaan. Paikallinen nimi on “espeleologia”, englanniksi “caving/canyoning” eli vuoristossa köysien varassa kiipeämistä, luolissa maan alla menemistä ja kanjoneissa liikkumista yms.. Itse kiinnostuin kyseisestä lajista samantien, sillä kuvat mitä esityksissä nähtiin olivat todella mykistäviä. Päätin liittyä mukaan siihen, koska liittymishintakin oli erittäin halpa verrattuna vastaaviin reissuihin, joita koulu järjestää yhdessä matkatoimistojen kanssa (n. 100€ /reissu matkatoimiston kautta). Jäsenmaksu klubiin on noin 50€ ja klubilla on reissuja joka viikonloppu sunnuntaisin, joista pitää maksaa vain bensat ~5-10€ / kerta. Eli erittäin halpaa ja pääsee näkemään Meksikon parasta luontoa ja luolia, joita Suomessa ei voi löytää mistään. Eilen lauantaina ja tänään sunnuntaina oli ensimmäiset harjoitukset TEC:n kiipeilyseinällä, jossa harjoiteltiin köysillä kiipeämistä ja laskeutumista, köysien vaihtoa yms.. Laji on turvallinen kunhan tekee kaikki oikein niinkuin opetetaan. Köyttä ylöspäin kiipeäminen ei vaadi voimia lähellekään niin paljon kuin voisi kuvitella. Laitteet on suunniteltu niin nerokkaasti, että kuka vaan peruskunnossa oleva voi helpostikin nousta kymmeniä metrejä väsymättä. Korkeimmat nousut köysiä pitkin ovat sadoissa metreissä. (Sitä odotellessa). Kun liityin mukaan tuohon klubiin, niin tuntui että tulipa varmaan tehtyä tämän reissun parhain päätös tähän mennessä. Pääsee näkemään juuri kaikkea sitä eksotiikkaa jo kouluaikana, mitä tältä reissulta lähdin hakemaan. Seuraavassa linkki englannin kieliselle sivulle, jossa on vähän infoa lajista. (Suomen kielistä vastaavaa en löytänyt).

http://en.wikipedia.org/wiki/Caving

Googletapa kuvahaulla vaikka “matacanes” tai “chipitin”, niin sieltä löydät kuvia parista kohteesta jonne olemme jossakin vaiheessa kevättä menossa.  Pistänpä tähän suorat linkit niille vähemmän tietokoneneroille.  

http://images.google.com/images?svnum=10&um=1&hl=fi&lr=&q=chipitin&btnG=Etsi+kuvia

http://images.google.com/images?svnum=10&um=1&hl=fi&rls=WZPA%2CWZPA%3A2006-35%2CWZPA%3Aen&q=matacanes&btnG=Etsi+kuvia

Köysillä harjoittelemista

Meidän kuja, päässä näkyy se kertomani muuri.

Talon viereinen puisto, josta kivat näkymät isoimmalle vuorelle Serro La Silla. Kuvassa myös James ja Ivy.

Slummia vuoren rinteellä, puistosta nähtynä. Tuo on sitä aluetta, joka on muurin takana.

Alueemme oma poliisi/vartija

Tämmöistä tällä kertaa. Olisi kiva kuulla miten siellä päin voidaan. Mailia voi edelleenkin lähettää osoitteeseen matti.paaaho (at) hotmail.com

Adios!

9 päivää on takana ja paljon on tapahtunut. Hirveänä on kiirettä pitänyt enkä ole ehtinyt itsestäni hirveästi ilmoitella. Nyt lyhyttä yhteenvetoa tapahtuneista viime lauantaista saakka.

Viime lauantaina mentiin katsomaan ensin päivällä yhtä kämppää, joka oli todella kauheassa kunnossa, lähellä yliopistoa, mutta ihan hirveässä kunnossa jopa Monterreyn mittapuulla. Sitten löydettiin ilmoitus netistä kämpästä joka on hiukan kauempana ja lähdettiin katsomaan sitä. Talossa oli 4 makuuhuonetta, 3 vessaa/suihkua, iso keittiö, iso olohuone, takapiha, ihan uudet kalusteet yms.. Ja oli jopa halvempi kuin se edellinen luukku jota katsottiin. Meitä oli katsomassa kaksi australialaista James ja Ivy sen jälkeen tehtiin päätös, että otettaisiin se, kun se oli niin edullinen mutta ei kuitenkaan liian kaukana (15 min kävely yliopistolta.) Päätettiin etsiä lisäksi vielä neljäs asuja, espanjaa äidinkielenään puhuja. Vielä ei ole ketään löydetty, mutta ollaan kuultu että ensi viikolla on kova ruuhka kun Meksikolaiset saapuvat etsimään asuntoja. Toivottavasti sitten löydetään neljäs.

Sunnuntaina päästiin jo muuttamaan asuntoon (josta kuvia ohessa). Ite valitsin huoneen yläkerrasta jossa oli superkokoinen sänky ja paljon kaappitilaa. Sunnuntai menikin sitten uuteen kämppään tutustuessa. Meillä on tällä asuinalueella jopa oma vartija, joka ajaa autollansa tätä asuinaluetta ympäri koko ajan. Samana iltana meidän vuokraisäntä (19 vuotias Eric) lähti näyttämään meille viereistä kaupunkia San Pedroa. (Tämä Monterreyn alue jaetaan 5 eri kaupunkiin, joista Monterrey on itse keskimmäinen). San Pedrossa asuu kaikista rikkaimmat ihmiset ja käytiin ajelulla vuoristojen rinteillä jossa kaikista suurimmat linnat on. Kaikki oli aidattuja ja joidenkin alueita vartioi jopa kymmenen vartijaa. Täällä on yleistä että rikkaimmilla ihmisillä on henkivartijat, koska kidnappauksia tapahtuu jonkun verran ja rikkaimmilla on varaa maksaa lunnaat. Kuulemma köyhillä vaihto-opiskelijoilla ei ole haittaa moisesta. Ei ole kuulemma hirveästi tapahtunut kidnappauksia täällä, mutta Mexico Cityn alueella niitä tapahtuu enemmän.

Täällä on yhteisluokkia kaksi, erittäin köyhät (elävät 1 eurolla päivässä) ja erittäin rikkaat. Keskiluokkaa ei ole ollenkaan. Rikkaat ovatkin sitten todella rikkaita tai överirikkaita. Mentiin Ericin kanssa tapaamaan hänen kaveriansa. Kaverinsa nuori nainen Yvonne tuli talosta ulos ja aukaisi autotallinsa oven, jossa oli hänen oma Hummerinsa (jonka oli vanhemmiltaan saanut). Päästiin Hummerin kyytiin ajelulle ja kierreltiin lisää kaupunkia. Oltiin vähän oudoissa tunnelmissa sen jälkeen, kun niin nopeasti oltiin jo nähty vastakohtia ja eri puolia tästä kulttuurista ja elämäntyylistä.

 Seuraavat päivät menikin sitten kämppää siivotessa ja koulun orientaatiopäivät alkoivat. Kaikenlaisia rekisteröintejä ja kursseille ilmoittautumisia, akateemista politiikkaa, viisumiasiaa yms.. Mutta unohtamatta illallisia, tervetuliaistapahtumia, bileitä yms. Hirveästi on tullut saatua uusia ystäviä eri puolilta maailmaa ja tutustunut myös moneen paikalliseen ja sitä kautta päässyt näkemään paikallista elämää ja päässyt treenaamaan espanjan kielentaitoa. Ihme ja kumma pystyn juttelemaan ihmisten kanssa, jotka eivät puhu englantia lainkaan. Oon tämän ensimmäisen viikon aikana saanut varmaan 100 nimeä muistettavaksi joihin olen tutustunut. Eilen perjantaina oli tervetuliais cocktail-bileet TEC:llä, jossa oli hienoja musiikki- ja tanssiesityksiä sen jälkeen suunnistimme kotibileisiin, jossa oli noin 100 ihmistä ja jossain vaiheessa paikalliset dj:t kantoivat kunnon äänentoistolaitteet ja dj-pöydät paikalle ja house-musiikki alkoi jytistä. Mahtavat bileet, josta suunnattiin sitten Barrio Antiguoon mikä on tämän kaupungin bilekaupunkin osa, täynnä klubeja.

Enpäs nyt tälläkertaa ehdi kirjoittaa enempää, mutta tulen pian kirjoittamaan enemmän tuosta kouluelämästä, joka alkaa ylihuomenna ja taidan kirjoittaa yhden kirjoituksen paikallisesta ruoastakin josta pidän erityisen paljon.

Hasta luego!

Talon etupiha

Olohuone

Mun huone Josta olen nuo kaksi sänkyä yhdistänyt yhdeksi jättikokoiseksi

La Casa Del Barrio Antigua – hostelli klo 16 paikallista aikaa, Suomessa kahdeksan tuntia edellä.

Täällä on vietetty nyt päivä ja puolikas. Miten tänne on päästy? Kerronpa hiukan ensin siitä.

Oulusta lähdin 2. päivä junalla hyvin surullisin mielin, kun piti jättää rakkain ihminen odottelemaan 4kk ajaksi, että seuraavan kerran näemme. Onneksi junamatkalle sattui hyvin tärkeä ystävä kuin Janne, jonka kanssa pääsin fiilistelemään tulevaa kuuntelemalla hänen reissaamistarinoitansa. Matka sujui ihan kivasti ja saavuin Helsingin kommuuniin, jonne olen saanut monta kertaa ennenkin majoittua, suuri kiitos Titiulle ja muille asukkaille.

Matkaseuraa

Seuraavana aamuna piti herätä 4:00 aikaan ottamaan taksia lentokentälle päin ja unen sain varmaan matkajännityksestä johtuen vasta 2:00 aikaan yöllä, joten unet jäivät aika laihoiksi.

Ensimmäisellä lennolla torkuin melkein koko ajan, jotta matkanteko olisi myöhemmin mukavampaa. Lento oli sopivasti myöhässä ja asiaa ei auttanut se, että Helsingissä check-inissä sain kuulla, että vaihto on turhan pienessä ajassa muutenkin. Joten 1h 20 min sijasta vaihtoaikaa jäi ainoastaan 40 minuuttia. Olin jo hirveällä kiireellä syöksymässä lentokoneesta ulos, mutta sitten huomasin tuubin jälkeen edessä odottavan naisen ”AA 49 Dallas”-kyltti kourassa. Siinä sitten tuli myös muuta porukkaa ja lähdettiin vetämään halki Charles De Gaullea kohti toista terminaalia, jota en olisi mitenkään löytänyt siinä ajassa yksin. Tein varmaan maailman ennätyksen lentokenttä etenemisnopeudessa, vedin 5 tarkastuspisteen läpi puoleen tuntiin. Yhteensä kaikkien lentojen aikana menin 16 eri tarkastuksen läpi, joten jonottaminen menee meikäläisellä jo aika rutiinilla. Saavuin vihdoinkin lähtevän lennon portille ja huomasin, että koneseen ei vielä oltu päästetty ketään. Turhaan juoksin.

Matkaseurana pitkällä lennolla oli vieressä istuva Frances tyttö, joka opiskeli New Orleansissa arkkitehtuuria. Lennon jälkeen tiesin hyvin paljon New Orleansin uudelleen rakentamisesta tai rakentamatta jättämisestä oikeastaan. Ompahan ainakin yksi opas joka voi näyttää New Orleansia, jos tällä reissulla Amerikan maalle sinnepäin eksyy.

Dallasiin saapuessa ihmetystä herätti maanväri. Texasin maaperä on keltaisen ruskeata, juuri niinkuin leffoissa. Silloin tuntui ensimmäistä kertaa, että on kaukaa kotoa. Seuraavalla lennolla vieressä istui meksikolainen perheenisä perheensä kanssa. Siinä sitten juteltiin koko matka ja mies kertoi hyvin mielenkiintoisia juttuja meksikolaisesta liiketoiminnasta, kun kyseisen homman hyvin tunsi. Hän oli itse valmistunut 1998 Tec:stä  (vaihtoyliopistoni) ja bisnestä oli siellä myös opiskellut. Nyt oli työskennellyt isänsä jalanjäljillä pääjohtajana John Deere nimisessä firmassa, joka saattuu olemaan suurin raskaiden työkoneiden ja muiden traktorien myyjä Meksikossa. Eli sama jos olisi jutellut Suomessa Valmetin johtajan kanssa. Oikein mukava mies.

Vihdoin saavuin Meksikoon ja onneksi maahantulo sujui nopeasti ja siellä oli odottamassa Luis niminen henkilö kuten oli etukäteen sovittu. Mukava hänkin, ajoi minut hotellille. Ajon aikana huomasin, että liikenne on hyvin paljon villimpää kuin suomessa. Kaupungissa vedettiin helposti tuplanopeudella mitä kyltit näyttivät. Jalkakäytäviä ei ole nimeksikään ja tiet ylitetään silloin kun uskaltaa autojen välistä. (Parempi seurata paikallisten perässä kun he tiet ylittävät). Valomeri oli valtavaa ja nyt vasta tajusin kuinka isossa kaupungissa sitä olikaan. Vuoret ympäröivät kaupunkia ja ne tekivät maiseman todella kauniin jylhäksi. Vuorien takaa loisti vielä viimeiset päivänsäteen jolloin niiden ääriviivat piirtyivät muuten pimeässä maisemassa.

Hotellissa oli tilaa ja siellä uni tuli melkein samantien kun sänkyyn menin (olin tosin tehnyt pikavisiitin paikalliseen supermarkettiinkin) ja nukuinkin varmaan 11 tunnin verran.

Aamulla herättyäni aamupalalla totesin, että kyllä ne kananmunat ja pekonit maistuvat Meksikossa ihan samalle kuin Suomessa. Aamupalalla työnnyin viereisen pöydän belgialaisten seuraan, joiden kanssa lähdettiin kohti Teciä, joka olikin aika mahtava laitos. Siellä ei hirveänä ollut vielä ilmoituksia asunnoista, paitsi yksi kiinnostava ilmoitus, jossa haettiin kahta miestä asuntoon. Siellä asui jo yksi Meksikolainen miespuolinen asukas ja kaksi naispuolista, toinen Italiasta ja toinen Saksasta. Soitin numeroon ja lähdin suunnistamaan paikkaan taksilla. Siellä oli eräs James Australiasta katsomassa myös kämppää ja italialainen tyttö sitä meille esitteli. Ihan mukiinmenevä ja edullinen kämppä, mutta ainoa haittapuoli on se, että niiden kahden miespuolisen tulijan pitäisi jakaa huone. Huone oli L:n muotoinen ja Jamesin kanssa mietittiin, että sen jakaminen kahten eri osaan voisi onnistua suhteellisen helposti vaikka jollain verhoilla. Lähdettiin Jamesin kanssa katsomaan vielä, josko olisi uusia ilmoituksia tullut. Eihän niitä ollut tullut, mutta James oli sopinut seuraavalle päivälle 2 tapaamista lisää. Lähden hänen mukaansa. Sitten haettiin mulle paikallinen prepaid liittymä, jonka kansainvälistä numeroa en vielä tiedä. Ilmoittelen kunhan se selviää. Käytän välillä nyt omaa SIM-korttia puhelimessa, jotta katson onko tekstiviestejä minulle lähetetty.

Mentiin sen jälkeen viereiseen taco-paikkaan vetämään paikallista ruokaa. Otin listan ensimmäisen annoksen, jossa tuli viisi pieneen tortillalättyyn kiedottua tacoa, jossa oli pelkkää pientä lihasilppua. Siihen soosit, jotka vei tulisuuden uudelle tasolle, ja vähän muutakin joukkoon, mitä pöydästä löytyi. Muy bueno eli erittäin hyvää.

Jamesin neuvosta vaihdoin myös hotellistani hostelliin joka maksoi vain n. 13 euroa per yö, jossa vielä yhden yön ajattelin nukkuvani.

Nyt täällä istuskelen ja suunniteltiin, että mahdollisesti voisimme mennä yhdelle oluelle illalla näiden muiden vaihtareiden kanssa, ketä täällä on. Una cerveza, por favor!

Terveisiä kotipuoleen kaikille, elossa ollaan ja tuskailen täällä +20 asteen auringonpaisteessa. Illalla nyt vähän viileämpi. On se kiva vetää talvea t-paita päällä.

Matkaseuraa
Dallasin kentällä
Maisemaa
Kuvaa TEC:stä
Maisemaa lisää